TRANSLATE

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Assikulttuurit edistää vuorovaikutusta

Nuorelta ihmiseltä odotetaan sosialisoitumista. Muutoin hän leimautuu oudoksi. Oudot hakeutuvatkin outojen seuraa. Tähän Internet on tuonut uudet mahdollisuudet.

Aikuisuuden kynnyksellä autismikirjon ihmisiltä odotetaan sosiaalisuutta. Sosiaalisuus ja nuorten seura on kiinnostavaa, mutta tuottaa helposti pettymyksiä. Ihmettely on molemminpuolista. Miksi toinen ei halua tanssia kanssani. Miksi tutustumisyritykseni tulkitaan väärin. Toisen tarkoitus ei ole olla tungettelevainen tai agressiivinen.

Ei ole ihme, jos sosiaaliset väärinkäsitykset johtavat autismikirjon ihmisen erakoitumiseen. Sosialisoitumiseen on internet ja SOME tuoneet uudsia mahdollisuuksia. Siinä ei sosiaaliset taidot painotu samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa kontaktissa.

Mutta ongelmansa on myös SOME:ssa. Aina ei vastapuolta tulkita oikein ja tulee vääriä odotuksia ja niiden myötä myös pettymykset on lisääntyneet. Toisaalta kansainväliset yhteydet voivat olla palkitsevia, sillä toisen kulttuurin ihmiseltä ei odoteta samoja vuorovaikutustaitoja, kuin omassa maassa.

Autism Network International (ANI, http://www.ani.ac) oli ensimmäisiä autismikirjon ihmisten luomia kansainvälisiä kohtauspaikkoja verkossa. Se järjestää autismikirjon ihmisten tapaamisia myös verkon ulkopuolella. Autismikirjon ihmisten verkkoyhteyksistä ja verkkoyhteisöjen tapaamisista on syntynyt monia erilaisia autismikirjon alakulttuureja eri puolille planeettaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti